Growthsetters kasvatti Skillwell-palvelun tulorahoituksella omaksi yhtiökseen

Nyt sen saa jo sanoa ääneen. Meidän oli aika ottaa seuraava askel eteenpäin – Skillwell on vihdoin yhtiöitetty Skillwell Oy:ksi.

Tarinamme alkoi helmikuussa 2018, kun Growthsetters Oy julkaisi uuden palvelun, joka yhdistää ohjelmistokehityksen osaajat ja tarvitsijat. Skillwell-palvelun syntyyn ovat vaikuttaneet Growthsettersin kokeneet ja toimialaan perehtyneet asiantuntijat, jotka ovat itse kärvistelleet Suomessa vallitsevan it-alan osaajapulan keskellä. Mistä löytää päteviä tekijöitä nopeasti ja vaivattomasti resursseja tuhlailematta?

Skillwellin julkaisua edelsi muutaman kuukauden markkinatutkimus- ja suunnitteluvaihe. Sen pohjalta uskoimme löytäneemme riittävän kokoisen ongelman, johon palvelumme tuottaisi asiakkaiden tarvitsemia ratkaisuja.

Nyt syyskuussa 2018, kun Skillwell jatkaa eteenpäin omana yhtiönään, voidaan todeta, että löysimme oikeasti riittävän kokoisen ongelman ja siihen toimivia ratkaisuja.

 

Asiakkaan työpanos keskimäärin yksi työpäivä


Miten kauan sinulta menee perinteisin keinon ohjelmistokehittäjän rekrytointiprosessissa? Kolme kuukautta? Neljä kuukautta?

Miten paljon käytät itse aikaa rekrytointiprosessiin? Kolmekymmentä tuntia? Viisikymmentä tuntia?

Skillwell-palvelussa asiakkaamme ovat saaneet keskimäärin kuukaudessa tarvitsemansa ohjelmistokehittäjän käyttöönsä. Asiakkaan käyttämä aika on myös pystytty litistämään noin yhteen työpäivään.

Tähän kiteytyy palvelumme kriittiset menestystekijät, jotka pystyy ilman Excel-laskelmaakin helposti ymmärtämään. Saattaa olla, että sinustakin vertailuluvut kuulostavat houkuttelevilta? Näin ovat myös asiakkaamme todenneet.

Kiitoksia tässä vaiheessa Growthsetters Oy:lle kasvattajan roolista. Skillwell Oy:n matka on vasta alussa ja yhtiönä olemme vasta juniori, mutta tahtotila kehittää yhtiö juniorista eteenpäin on vahva. Tulevaisuuden suuntaviivat on myös luotu. Kerromme niistä syksyn aikana lisää.

Lopuksi kiitokset ennen kaikkea vielä kaikille nykyisille asiakkaillemme. Erityisen antoisaa on ollut havaita, miten olemme oikeasti pystyneet auttamaan teitä ohjelmistokehityksen vauhdittamisessa. Kiitos!