Referenssi: Prasos otti vauhtia kasvuun Skillwellin avulla

Viisi vuotta vanha yritys tarjoaa kryptovaluutan vaihtopalveluita sekä varainhoitoa. Lisäksi Prasoksella on muitakin Bitcoin-sektoriin liittyviä palveluita. Viiden eri brändin alle mahtuu monia erilaisia toimintoja, riippuen asiakkaan tarpeista.

Kasvuvauhdissa olevan Prasoksen haaste on ollut oikeiden osaajien löytäminen. Tilanne on tuttu IT-alan toimijoiden keskuudessa. Uuden tekijän löytäminen on yleensä rekrytointiprosessin takana.

– Rekrytointiprosessien ongelmahan ei ole pelkästään se, mikä aika menee haastatteluissa. Ongelma on se, ettei oikeita osaajia meinaa löytää, toteaa Prasoksen myyntijohtaja Heidi Hurskainen.

Etätiimi kasvupaineiden helpottajaksi

Prasokselle suositeltiin etätiimin palkkaamista rekrytointiprosessin sijaan. Skillwellin ja puolalaisen ohjelmistoyhtiö Unity Groupin yhteistyön kautta löytyi mahdollisuus päästä käsiksi ohjelmistoalan osaajiin Suomen rajojen ulkopuolella.

– Meidän palvelu on kasvanut hirveästi ja tarvittiin kehitysapua. Halusimme laajentaa kehitystiimiämme. Tämän palvelun kautta se oli todella helppoa! Saimme tarvittavaa, oikean tason osaamista, toteaa Hurskainen.

Aluksi palvelun käyttöönottoa hallitsi pieni skeptisyys, Hurskainen kertoo. Miten palvelu todellisuudessa toimii? Mitä jos jokin menee pieleen? Entäs jos kommunikaatio ei pelaa ja kielimuuri tulee töiden tielle?

– Nämä olivat niitä meidän kysymysmerkkejä, kun lähdimme kokeilemaan tätä palvelua. Palveluehdot olivat hyvät ja siksi päätimme kokeilla, emmekä ole katuneet!

“Ohjelmoijat ovat osa meidän tiimiä”

Puolasta jäseniksi tiimiin saadut front- ja back-end -ohjelmoijat ryhtyivät käyttämään samaa kommunikointialustaa kuin Prasoskin. Se helpotti yhteistyön aloittamista ja myös päivittäistä työntekoa.

– Ohjelmoijilla on ollut hyvä englannin kielen taito. Kommunikoinnin sujuminen on todella tärkeää varsinkin etätiimien kanssa.

Alusta asti oli selvää, että ohjelmoijat otetaan osaksi Prasoksen tiimiä. Kun kryptovaluuttojen asiantuntijan ympäristöt tulevat uusille etäohjelmoijille tutuksi, odotetaan heiltä omistautumista.

– Ohjelmoijat Puolassa ovat osa meidän tiimiä. Se on se positiivinen juttu. He keskittyvät vain meidän palveluiden kehittämiseen. He tulevat antamaan itsekin kehitysideoita meidän palveluun.

Ohjelmoijien työnjälki on yllättänyt laadullaan. Työt ovat myös valmistuneet vauhdilla!

Prasoksella uskotaan, että tulevina kuukausina kahden etäohjelmoijan tiimiin saatetaan tarvita kolmas vahvistukseksi. Nyt kun Prasoksen tarpeet ovat tuttuja Unity Groupille, on seuraavien apukäsien etsiminen Prasoksen tarpeisiin entistä helpompaa.