”Tätä ei koulussa pääse kokemaan” – Mentoroiva opinnäytetyö peilaa työelämään

Kerroimme aiemmin blogissamme Growthsettersin aloittamasta opiskelijayhteistyöstä. Nyt tutkimusprojektissa on päästy siihen pisteeseen, että ensimmäinen opinnäytetyö on valmis.

Tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelmassa opiskeleva Eelis Piirilä, 23, kohottaa kädessään olevaa lasia kohti kattoa. Hän palautti vastikään valmiiksi tulleen opinnäytetyönsä – on siis syytäkin vähän kilistellä.

Piirilä on yksi Jyväskylän ammattikorkeakoulun opiskelijoista, jotka osallistuivat Growthsettersin järjestämään tutkimusyhteistyöhön. Projektissa keskitytään pelillisen harjoittelusovelluksen pilottitoteutukseen, jota käytetään esimerkkinä kaikissa opinnäytetöissä.

Koko projekti sai alkunsa hyvästä ajoituksesta. Piirilä etsiskeli opinnäytetyölleen sopivaa toimeksiantajaa lähetellen sähköpostilla tiedusteluja jyväskyläläisille yrityksille. Yksi näistä oli Growthsetters, jossa työskentelevä Jari Ikävalko tarttui tarjoukseen mielellään.

– Jari vastasi viidessä minuutissa, että jotain voisi löytyä Angulariin ja PWA:han liittyen. Parin päivän päästä juteltiin aiheesta lisää ja hän oli ajatellut vähän laajempaakin projektia, Piirilä kertoo.

 

Oma kiinnostus isossa roolissa


Seuraavaksi asian tiimoilta oltiin yhteydessä ammattikorkeakouluun, josta saatiin kerättyä mukaan lisää opiskelijoita. He olivat Teemu Ihalainen, 29, Jussi Immonen, 25, sekä Joonas Nahkala, 22, jotka ovat olleet hyvin tyytyväisiä eteen tarjoutuneeseen yhteistyöhön.

– Minä ainakin tulen mielelläni tapaamisiin niin kauan, että oppari on valmis, Immonen sanoo.

Jokaisen oman tutkimusaiheen valinta osoittautui helpoksi, sillä Ikävalko oli suunnitellut yrityksen sivuille valmiin rungon mahdollisista tutkimussuunnista.

– Innostuin heti, kun siinä listassa mainittiin Material Design. Se oli jo ennestään tuttu aihe ja se vaikutti tosi kiinnostavalta, Nahkala sanoo.

Nahkalan tutkimusaihe liittyy Material Designin käyttöön käyttöliittymäsuunnittelussa. Myös muut valitsivat omat aiheensa kiinnostuksen kohteidensa mukaan. Ihalainen keskittyy opinnäytteessään siihen, miten DevOps-menetelmät toimivat AWS-ympäristössä. Immonen puolestaan tarttui API-kehitykseen ja Piirilä PWA-sovelluksen kehittämiseen Angular-kehyksellä.

 

Oikean työelämän projekteja


Yhteinen tutkimusprojekti koulukavereiden kesken tuntuu rennolta vaihtoehdolta opinnäytetyön toteuttamiseksi. Lähes viikoittaiset istunnot Ikävalkon mentoroinnissa ovat olleet opiskelijoille mieluisia, sillä koulun kursseja ei nelikolle osunut kevään aikana juuri lainkaan.

– Minulle sopi erittäin hyvin tällainen opetustapa, missä joku selittää menetelmistä, joita oikeasti yrityksissä käytetään. Tästä tuli hyvällä tavalla vähän erilainen oppimisprosessi, Piirilä kertoo.

– Se on tosi tärkeää, että pääsee näkemään, miten asiat yrityksissä ja työelämässä tehdään, Ihalainen jatkaa.

 

Vertaistuki lähellä


Saman projektin kimpussa työskentely toimii opiskelijoille samalla myös vertaistukena.

– Se helpottaa, kun muutkin tekevät opparia. Välillä saattoi mennä kavereille kirjoittelemaan kirosanoja, kun jokin ei sujunut, Piirilä sanoo.

Yksi Skillwellin tärkeimmistä teemoista on oppiminen ja itsensä kehittäminen. Sen kannalta opinnäytetyön tekeminen yhteisessä mentoroivassa tutkimusprojektissa on ollut opiskelijoiden mielestä erittäin antoisa.

– Koko AWS oli ennestään ihan tuntematon, joten sen oppiminen tässä samalla on ollut tosi hyvä juttu, Nahkala toteaa.

– Arvostan suuresti, että Jari on ottanut tällaisia onnettomia tikolaisia tänne oppimaan. On hyvä, että yrityksissä ollaan aktiivisia opiskelijoiden suhteen, koska se on meille hieno mahdollisuus, Piirilä sanoo.

Kolme opinnäytetyötä jatkaa vielä matkaansa maaliin yhteisten tapaamisten tukemina. Lisäksi Eelis Piirilän työharjoittelua vaille valmis tutkinto tulee syksyn edetessä päätökseensä, sillä Growthsettersiltä avautui yhteistyön myötä myös kaivattu harjoittelupaikka.

– Kaiken kaikkiaan hieno kokemus, Piirilä kiteyttää.

Kiinnostuitko palvelustamme?

Varaa aika kanssamme, niin kerromme lisää