Skillwell tarjosi asiakkailleen joululahjaksi kahden tunnin sparraustuokion Discovery Streetin kahden tuotekehityksen asiantuntijan kanssa.

Tästä innostuneena Livelaboratorion Teemu Vähä-Ruka kävi sparrattavana blogistamme aiemmin tutuksi tulleiden Markus Pelkosen ja Petteri Mustalahden luona.

Vähä-Rukan mielestä sparraustuokio joululahjana oli hauska ja erilainen idea.

"Olihan se positiivinen kokemus. Kyllä semmoiset perus konvehtirasiat ja viskipullotkin ihan mielellään ottaa, mutta tämä oli tällainen piristävä ja vähän erilainen joululahja", hän sanoo.

Ajatusten herättelyä

Sparraustuokio alkoi Vähä-Rukan ja Livelaboratorion liididevaajan vapaamuotoisella kuvailulla siitä, mitä heidän yrityksensä tällä hetkellä tekee, mitä he tavoittelevat tulevaisuudessa ja kuinka heidän mielestään tähän tavoitteeseen päästään. Jo pelkästään näistä aiheista virisi keskustelua helposti, joten pari tuntia kului äkkiä.

"Puhuttiin myös esimerkiksi meidän työskentelytavoista ja tiimistä eli ihan arjen tekemiseen liittyvistä jutuista. Saimme myös hyviä vinkkejä esimerkiksi rekrytoimiseen ja verkostoitumiseen liittyen."

Kahdessa tunnissa sparrattavat eivät löytäneet toiminnastaan niin konkreettista haastetta, että siihen olisi voitu lähteä etsimään sopivaa työkalua tai ratkaisua. Ulkopuolinen keskusteluapu koettiin silti tervetulleeksi.

"Se oli ilman muuta hyvä sessio, koska tuli puhuttua vähän auki meidän työtapoja, ja ne nousi ajatuksissakin pintaan ihan uudella tavalla", Vähä-Ruka kertoo.

Fläppitaulu kovassa käytössä

Sparraajan roolissa olleen Markus Pelkosen näkökulmasta G Livelab on mielenkiintoinen startup-yritys. Oman tekemisen purkaminen ja uusien ideoiden vastaanottaminen sujuivat hänen mukaansa sparrattavilta hyvin.

Fläppitaululla vilisi teemoja esimerkiksi yrityksen visiosta, horisonteista ja arvolupauksesta, markkinaan, johtamistapoihin ja tiimin kasvattamiseen. 

"Monet näistä asioista jäävät päivätyön varjoon hyvin helposti", hän pohtii.

Esiin nousseet pulmakohdat olivat Pelkosen mukaan hyvin klassisia esimerkkejä yritysten tyypillisistä haasteista. Startup-yrityksen kohdalla kipupisteeksi nousee useimmiten resurssien niukkuus.

Kaiken kaikkiaan myös sparraajan fiilikset olivat positiiviset tilaisuuden jälkeen.

"Olihan siinä melkoinen nippu teemoja ja ideoita, että saattoi kavereilla olla pää aika pyörällä session jälkeen. Toisaalta olen tyytyväinen, kun saimme myös vahvistettua ajatusta siitä, että heidän yrityksessään on moni asia hyvin", Pelkonen sanoo.

Sparrauksesta ja muista tuotekehitykseen liittyvistä asioista kuulet lisää globaaliin toimintaan pohjautuvassa ProducTank Jyväskylä-yhteisössä!

Lue myös nämä:

blog-post-image
AWS
SaaS
Ohjelmistojen modernisoinnin hyödyt liiketoiminnalle ja loppukäyttäjälle

Ohjelmistojen modernisoinnilla viitataan vanhentuneiden tai vanhanaikaisten “on-premise” ja “Legacy” ohjelmistosovellusten päivittämis- tai jatkokehitysprosessiin, moderneja teknologioita, arkkitehtuureja ja menetelmiä...

blog-post-image
AWS
SaaS
Ohjauskeskuksemme SaaS-palveluille

Puoli vuotta sitten kirjoitin, että AWS re:Invent -tapahtuman SaaS-aiheisissa esityksissä korostettiin varsinaisen SaaS-sovelluksen (Application plane) rinnalle tarvittavan niin...

blog-post-image
Tiimi
Koodaripula ja vastauksemme siihen

Ylen artikkelissa “Koodaripula riivaa Suomea, mutta alan opiskelijoiden valmistuminen saattaa tyssätä harjoittelupaikan puuttumiseen” puhutaan IT-alan opiskelijoiden ongelmista opiskeluun...

Ota meihin yhteyttä

Kauppakatu 39

40100 Jyväskylä

© Skillwell Oy 2023